sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Menopelit ulkoilutettu

Ainakin yksi trendi tuntuu täällä Vaasassa vuosi vuodelta vaan vahvistuvan. Vapuksi alanmiehet, jotkut naisetkin, laittavat menopelinsä kuntoon. Eli kunnostetaan vanhoja autoja, tuunataan taitavasti kaikenlaiset pelit ja vehkeet paraatikuntoon.

Vappuna sitten ulkoilutetaan parin päivän ajan tätä kalustonäyttelyä cruisailemalla pitkin kaupungin katuja. Pitkän pimeän talven aikana autotalleissa ym. halleilla tehtyä työtä halutaan näyttää muille alan harrastajille, ja tottakai myös kaikelle kansalle.

Tämä kyllä sitten näkyy ja kuuluu. Melkoiset katsojamäärät tänäkin Vappuna näitä autokulkueita tuli katsomaan keskustan katujen varsille. Tapahtuman suosio on suuri kaikenikäisten keskuudessa. On hienoa, että homma tuntuu toimivan.

Mukana oli osallistujia pitkin maakuntaa. Voivatko nämä kaupunkiajot tästä vielä kovin paljon kasvaa, - siinäpä miettimistä ainakin virkavallalle? Toki on paljon niitäkin vaasalaisia, jotka aivan tieten tahtoen ovat poissa Vaasasta Vapun ajan. Mökeillään, tai luontoretkillä ym. jotta ei tarvitse kestää tätä hirveää meteliä ym. hulinaa keskustassa… Meitä on moneksi, ja hyvä niin.



Alan harrastajat esittelivät Vaasassa Vapun aikana menopelejään niin spontaaneissa kuin järjestäytyneissä letka-ajoissa. Tässä mennään 1.5. pitkin Raastuvankatua. Autot kohti moottoritietä, ja motoristit kohti keskustaa.

Jo Vapunaattona torstai-iltana Vaasa Cruising # 1 kokosi yllättävän suuren määrän porukkaa autoineen entiselle Matkikselle. Tämä FB-tapahtuma ei olut ns. kenenkään järjestämä tapahtuma, ja Vaasassa ainakin tässä mittakaavassa ensimmäinen kerta. Mukana olleet ovat fb-kirjoittelusta päätellen tyytyväisiä, ja positiivisesti yllättyneitä illan sujumisesta ilman suurempia ongelmia. …

Ihan kohtuullisen mukavassa säässä saimme Vappua tänä vuonna Vaasassa viettää. Kukin omalla tavallaan. Kaikenlaiset Vapun perinteet löysivät tapahtumilleen yleisöä, toiset enemmän ja toiset vähemmän.

Vapputorilla oli tottakai tungosta, meteliä ja meininkiä riitti. Puheitakin siellä saattoi kuunnella, jos niin halusi. Pitkän Vappuviikonlopun jälkeen paluu arkeen on tervetullut. Toukokuu tuo kesän päivä päivältä lähemmäs! Kohti kesää ja Juhannusta siis mennään nyt vauhdilla, - kannattaa katsella ympärilleen, ja hämmästyä, miten luonto kaupungissakin pukee ylleen raikkaan, keveän kesäisen asunsa.

Teksti ja kuvat: Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...