sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Tikanojan Taidekodissa


Kuva: AN. 5.10.2014.

Sjählö 9 – HEIJASTUKSIA TOISEUDESTA -nimisessä näyttelyssä TIKANOJAN TAIDEKODISSA on esillä mm. tämä Christine Candolinin Amanda niminen työ.

Videoinstallaatio on syntynyt Amanda nimisen nuoren naisen kohtalon pohjalta. 19-vuotiaanna Seilin saarelle joutunut nuori nainen eristettiin muista loppuelämäkseen, koska oli ensin rakastunut kuumailmapallon kuljettajaan, ja lähtenyt tämän mukaan maailmalle, ja joutunut palaamaan sieltä yksin takaisin, -tyhjän päälle - ja ajautunut itsensä elättämiseen myymällä kehoaan.

Amanda eristettiin saarelle, jonne parantumattomasti sairaat, mieleltään järkkyneet, ym. poikkeavat kerättiin yhteen, pois normaalien kansalasten joukosta. Mukaan piti ottaa mm. riittävä määrä lautatarvikkeita omaa arkkuaan varten.

Näyttely on hyvin koskettava, tämän päivän taiteilijoiden rohkeaa taiteellista ilmaisua vakavista asioista.

Parhaiten itse näyttelyyn ja Seilin sairaalasaaren historiaan pääsee tutustumaan, kun lähtee mukaan sunnuntaisin klo 14 järjestettävään opastettuun kierrokseen.

Tämä Tikanojan Taidekodin syysnäyttely on avoinna 23.11.2014 asti.

Psykiatrian erikoislääkäri Marja Vihervaara esitelmöi aiheesta Hulluuden historia – psyykkisen ahdingon hoito ja diagnostiikka ennen ja nyt TAIDETREFFEILLÄ lauantaina 25.10 klo 14.

Lainaus Tikanojan Tasidekodin sivuilta:

Näyttelyssä Sjählö 9 – Heijastuksia toiseudesta nähtävät teokset on toteutettu monenlaisilla tekniikoilla: mukana on maalauksia, grafiikkaa, videoita, ääniteoksia, installaatioita ja keramiikkaa. Teoksissaan taiteilijat käsittelevät eri näkökulmista ulkopuolisuuden ja toiseuden teemaa.

Näyttelyyn osallistuvat kuvataiteilija Christine Candolin, filosofian tohtori, kirjailija Juhani Ihanus, taidemaalari Antero Kahila, keramiikkataiteilija Catharina Kajander, performanssi- ja videotaiteilija, ohjaaja Tellervo Kalleinen, taidemaalari Tuija Lampinen, taidegraafikko Solveig Lehtonen, keramiikkataiteilija Leena Mäki-Patola, runoilija, muusikko Kirsi Poutanen, lääketieteen lisensiaatti Juha Pyykkönen ja sosiaalihistorian dosentti, filosofian tohtori, graafikko Elina Waris.

Suosittelen,

Aimo Nyberg, kuvataiteen lehtori

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...