lauantai 15. kesäkuuta 2013

Nyt ulos luontoon!

Sunnuntaina 16.6. vietetään jälleen luonnonkukkapäivää!

Lähiluontoa ja kukkia löytyy Vaasasta kaupungistakin, kotipihoilta, rannoilta, virkistysalueilta jne. Eli ei muuta kuin säänmukaiset varusteet päälle ja ulos luontoon!

Luonnosta ja kukista voi nauttia monin tavoin. Ulkona olo, raikas ilma, tuoksut, värit, luonnon kasvun elinvoiman hämmästeleminen ja nopeuden ihmetteleminen – antaa jokaiselle omalla tavallaan voimia ja hyvää oloa.

Joillekin kasvien ja kukkien tarkempi opiskelu saattaa olla tärkeää ja mielekästä puuhaa. Jopa lajien määrittely, ja myös ”kasvien kerääminen” esim. valokuvaamalla on taas muodissa. Minun ikäpolveni muistaa hyvin sen kun oppikoulussa keräsimme kesälomilla kasveja. Muistaakseni kolmessa vuodessa piti kerätä yhteensä 80 eri lajia, prässättynä, ja hienosti paperille teipattuna. Niissä piti olla myös liimattuina suomenkieliset ja latinankieliset nimet. Ne piti myös opetella ja tenttiä.

Kyllä jotain oppia on jäänyt muistiinkin. Nyt on ihan kiva jatkaa, kerrata ja opiskella lisääkin!


Kuva: AN. Onko tämä kasvi myrkyllinen? Tai kenties jopa lääkekasvi? Kristiinankaupunki 8.6.2013.


Kuva: AN. Kyläkellukkaa (Géum urbanum) voi erehdyksessä luulla aivan joksikin muuksi kasviksi. Määrittelyssä on oltava erityisen tarkka, erityisesti, jos kasveja otetaan hyötykäyttöön. Kristiinankaupunki, 8.6.2013.

Jos et sunnuntaina, luonnonkukkien päivänä, jostain syystä lähde ulos luontoon ihailemaan kasveja ja kukkia (sadettakin kun voi silloin tulla), niin netissä on hyviä sivustoja tutkittavaksi, opiskeltavaksi.

http://www.helsinki.fi/pinkka/

Pinkka on eliöiden ja elinympäristöjen tunnistusta tukeva verkko-oppimisympäristö. Pinkan nimi viittaa nipuiksi koottuihin kuiviin kasvinäytteisiin, joihin perehtymällä kasveista kiinnostuneet ovat perinteisesti opiskelleet lajintuntemusta.

http://www.luontoportti.com/suomi/fi/

Hieno sivusto, jossa voi oppia tunnistamaan lajeja (kasvit, linnut, perhoset, kalat, sienet) Sivustolle voi myös tallentaa omia havaintojaan.

http://www.suomenluonto.fi/

Suomen Luonto –lehden nettisivustolta löytyy todella paljon mielenkiintoista tietoa ja erittäin hienoja kuvia.

http://www.arctic-flavours.fi/fi/etusivu/

Näiltä sivuilta saa hyviä vinkkejä luonnossa liikkumiseen ja myös luonnon hyötykäyttöön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...