keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Valittamisesta valittajille


Kuva: Ortodoksikirkon ympäristöä, ajankohtaa en osaa sanoa.

Vaasa on kehittynyt ja muuttunut vuosien saatossa, ja muuttuu varmasti hyvään suuntaan jatkossakin.

Tämä kirjoitus on luettavissa myös tämän viikon Ikkuna-lehdessä (13.2.2013)

Ikkuna-lehden päätoimittajalle

Valittamisesta valittajille

Hyvä Vesa Koivumäki, olet erinomaisen tärkeässä asemassa ilmaisjakelulehden päätoimittajana, saat viikosta toiseen muokata meidän vaasalaisten asenteita pääkirjoituksillasi.

Pääkirjoitus 6.2.2013, Terveitä tuulia Vähästäkyröstä, lietsoo mielestäni asennetta, josta toivoisin päästävän jo eroon. Ymmärränkö oikein sinun tarkoittavan, että omista oikeuksistaan ei tule pitää kiinni, eikä ainakaan missään tapauksessa tehdä valituksia! Pienen ihmisen on osattava olla marisematta, ja kestettävä kaikki mitä eteen tulee.

Tällaisen kuvan saa, kun kerrot hymynkare huulilla lukeneesi uutista Gerbyn ja Västervikin asukkaiden keräämästä adressista, joka luovutettiin kaupungille. Asia koski Tulevaisuuden saaristo 2080-suunnitelman loppuraporttia. Kaiken lisäksi sanot, ettet ole edes kuullut, millaisia visioita suunnitelmissa on. Saati tiennyt siitä. Ja ettei asia sinua kiinnostakaan, koska et luultavasti ole 67 vuoden päästä tuloksia tiirailemassa. Et siis piittaa vähääkään lastesi ja lastenlapsiesi elinolosuhteista!

Ja onko niin, että päätoimittajana vaan odotat, että suunnitelmat ja raportit tullaan esittelemään sinulle, hienot kuvat ja visiot tuodaan toimitukseen julkaistavaksi Pohjalaisessa ja Ikkunassa. Luulenpa, että asianlaita on aika usein näin ollutkin. Me muut saamme seurata virallisia kaupungin kuulutuksia, olla tarkkana, jos haluamme käyttää asianosallisen oikeutta ottaa kantaa oman lähialueemme suunnitelmiin. Päättäähän me asukkaat emme tietenkään saa, vain olla jotakin mieltä asiasta. Vaaleilla valittavalla valtuustoilla on kunnissa ylin päätösvalta. Demokratiassa tämän tulee tarkoittaa sitä, että päättäjät ovat ainakin suurin piirtein tietoisia eri tahojen ja intressiryhmien mielipiteistä.

18.12.2012 annetusta Tulevaisuuden saariston loppuraportista saa tietoa kaupungin sivuilta, paperiversiota ei ainakaan toistaiseksi ole saatavilla. Katso TÄÄLTÄ

Toivon vilpittömästi, että kaavoitusasioista otetaan selvää, asioista keskustellaan, ja erityisesti päättäjät ottavat huomioon päätöstensä kauaskantoiset seuraukset. Valittaminen ei saa olla kenelläkään päämäärä. Muistetaan kuitenkin tämä, vaikka valittaminen on ikävää, eikä kukaan siitä pidäkään, niin se on osa ihmisten välistä kanssakäymistä, ja se kuuluu demokraattiseen päätöksentekoon, on perusoikeuksiamme.

Rakentava valittaminen on yhtä tärkeää kuin positiivinen palaute. Kunhan muistamme esittää asiamme kohteliaasti ja asiallisesti.

Aimo Nyberg, Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n puheenjohtaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...