torstai 6. syyskuuta 2012

Koivupuisto

Puiston uudistaminen, koko kesän ajan tehty työ on vielä kesken. Ensi keväänä luonto herää jatkamaan omaa luomistyötään, siitä mihin puiston suunnittelijat ja muutostyöt toteuttaneen viheralueyksikön työntekijät ovat syksyllä päässeet.

Sanotaan, ettei keskeneräistä työtä saa arvostella. Asukasyhdistyksemme alkuviikon kokouksessa asia nousi kuitenkin keskusteluun. Myös varsin kriittisiä mielipiteitä tuli esiin. Sanottiin, että vanhaa puistoa on tuhottu liikaa, muutettu siis kovin paljon... ja tehdyt istutukset ovat ainakin vielä melko mitättömiä... on kaadettu vanhat tuoksuvat syreenit,  ja myös kauniita ruusuistutuksia toivottaisiin puistoon penkkien ympärille, tuoksuja, erivärisiä kukkia… solisevaan suihkulähteen ympärille ja puroon – keltaisia rentukoita…

Myös puistoalueen alaosassa olleen suuren vanhan kuusen kohtaloa tulla kaadetuksi harmiteltiin.

Asukasyhdistyksemme oli yksi taho, jonka mielipidettä kysyttiin ja kuunneltiin jo suunnitteluvaiheessa. Eli asiaa on mielestäni viheralueyksikössä osattu hoitaa niin kuin kuuluukin. Heille oli tullut monia toiveita ja mielipiteitä, kenties ristiriitaisiakin, mutta niistä onnistuttiin tekemään ansiokas suunnitelma. Tavoitteeksi asetettiin laadukas, edustustason puisto lähelle merenrantaa, josta on myös näköala läpi puiston merelle asti.

Näin suuri saneeraus puistoille on mahdollista tehdä hyvin harvoin. Koivupuiston uudistaminen tehdään vuosikymmeniksi eteenpäin. Toki on ymmärrettävää, että monille meistä olisi hyvinkin riittänyt pienimuotoinen, vuosittain tapahtuva kunnossapito ja esim. joidenkin istutusten vaihtelu. Ainakin näin olisi päästy halvemmalla.

Puistossa on myös lasten leikkipaikka. Sen laitteiden ja välineiden on oltava turvallisia ja vilkasliikenteisen kadun laidalla alati tiukentuneiden määräysten mukaisia. Kaupungilla ja viranomaisilla on nykyään sellaisia vastuita, joista me tavalliset ihmiset emme ole kuulleetkaan.

Koska kokouksemme velvoitti minut kyselemään Vaasan kaupungin viheralueyksiköstä missä mennään Koivupuiston suhteen, laitoin heille s-postia asiasta, eli näitä kriittisiäkin mielipiteitä. Kiitettävän nopeasti sain vastauksen viheraluehortonomi Leila Roiniselta. Tässä hänen vastauksensa:

Hei! Ja kiitokset palautteesta.

Koivupuiston remontti on ollut varsin perusteellinen. Uudet kiveykset, muurit, nurmialueet, istutuksia, leikkivälineitä ym.

Puistohan näyttää aina ensimmäisinä kesinä hiukan vaatimattomammalta ennen kuin nurmialueet ja kasvillisuus on jo hiukan kasvanut. Aika paljon uutta kasvillisuutta ja mm. syreeneitä onkin sinne istutettu.

Leikkipuisto on samassa puistossa ja karhupatsas lasten leikeissäkin käytettynä joten mitään myrkyllistä kasvia ei siksi sinne ole istutettu. Ja tuohon suihkulähteeseen ei voi oikein istuttaa kasvillisuutta, koska se helposti tukkisi pumput, joissa kiertää koko ajan sama vesi.

Ensi kesänä Koivupuistoon istutetaan myös kesäkukkia ja todennäköisesti jo huomenna aletaan istuttamaan laajaa perennaryhmää Koulukadun läheisyyteen.

Kaikkea toivottavaa kasvillisuuttahan ei jokaiseen puistoon saada ja senhän vuoksi meillä onkin erilaisia puistoja eri puolilla kaupunkia asukkaiden nautittavaksi.

Puiston suunnitelma ja peruskorjaushan on pitkälti tehty juuri asukastoiveiden perusteella. Heti kun puisto vihertyy, ilme muuttuu paljon. Kannattaa siis kärsivällisesti hiukan odotella, (luonnon)työ on edelleen kesken.

Paljon on myös tullut toivetta siitä, että näkölinja on tärkeä pitää tulevaisuudessakin merelle päin auki, jotta sitä saa ihastella puistosta käsin. Vertauksen vuoksi asiasta ymmällään olevat voisivat vaikka piipahtaa katsomassa Setterbergin / Lastenpuiston nykytilannetta. Puistohan uusittiin toissa kesänä ja vasta nyt siitä alkaa saamaan sellaisen kuvan, miltä se näytään ns. valmiina.

Mikäli kysymystä tai ajatusta vielä herää, otahan/ottakaahan yhteyttä!

Terveisin, Leila Roininen Viheraluehortonomi I Grönområdeshortonom
Vaasan kaupunki I Vasa stad
Kuntatekniikka/Viheralueyksikkö Kommunteknik/Grönområdesenheten
Rantamaantie I Strandvägen


 

Kuva AN. 3.4.2012.

Miltä Koivupuistossa näyttää tänään, entä ensi keväänä, vuosien päästä... sen kertovat aikanaan taas uudet kuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...