maanantai 5. syyskuuta 2011

Vaihtoehto varpaiden tuijottelulle


Tiedätkö Sinä missä Vaasassa kohtaat nämä katseet?

Kun seuraavan kerran käyt Kauppatorinlaitaa, ihaile rauhassa näkemääsi.

Kuvassa on Hartmanin talon korkokuvat Hovioikeudenpuistikkolla. Itse talo on kohta satavuotias, liikepalatsin ensimmäinen osa valmistui vuonna 1912. Talon on piirtänyt Kauno Sakari Kallio. Kiveen hakatut erittäin hienot korkokuvat ovat taiteilija John Munsterhjelmin suunnitelmien mukaan toteuttaneet veljekset Jaakko, Jussi, Aleksanteri ja Matti Harjunpää.

Vaasan kaupunkikuvassa on erittäin paljon kaunista katseltavaa, arkkitehtuuria, rakennuksia ja yksityiskohtia, monenlaisia kuvataiteen helmiä, on upeita puistoja ja bulevardeja istutuksineen ym.
Kun kuljemme pää pystyssä, silmät auki, ja pysähdymme muutamiksi hetkiksi havainnoimaan ympärillämme olevaa kaunista kaupunkiamme, yllätymme varmasti.

Kamera on oiva välinen havainnointiin. Kuvat mahdollistavat kuljetun reitin jälkitarkastelun, myös opiskelun ja tiedon keruun kohteista. Koululaisille on tarpeen kaiken muun viisauden lisäksi kertoa myös omasta kotikaupungistamme, avata historiallisia yhteyksiä, kertoa alati tapahtuvasta muutoksesta ympäristössämme.


9 -11.9. vietetään jokavuotista Euroopan rakennusperintöpäivää, jota vietetään 2011 Suomessa jo 20. kerran. Juhlavuoden teema tarkastelee tällä kertaa "Kulttuurin reittejä". Suomessa päiviä koordinoi ympäristöministeriön nimittämät ohjausryhmä ja työryhmä, joissa ovat mukana Suomen Kotiseutuliitto, Museovirasto, Suomen Kuntaliitto, Opetushallitus, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA, Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ry ja Suomen ympäristökasvatuksen seura ry.

Lisää tietoa saat osoitteista http://www.rakennusperinto.fi/  http://www.kotiseutuliitto.fi/

Euroopan rakennusperintöpäivä

Kulttuurin reittejä

Aineistot




Vaasassa koulumme kulttuurireitti kulkee mm. Rantakadulla

Vöyrinkaupungin koulussa vietämme perjantaina 9.9. liikuntapäivää. Yhtenä vaihtoehtona oppilailla on kaupunkisuunnistus.

Katso reitti ja reitin varrella olevat kohteet DIAESITYKSESTÄ tämän sivun alalaidasta Diaesitys: Liikuntapäivä 9.9.2011

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...