keskiviikko 3. elokuuta 2011

Yököttääkö Taiteiden Yö



Asukasyhdistyksemme VKA ry järjestää Sinne-viikon lopulla taidekierroksen

Pohjalaisen kulttuuritoimittaja Anne Laurila protestoi jo ennen kuin juhlavuoden Taiteiden Yö ja Sinne-viikko on edes saatu käyntiin tapahtuman koordinaattori Leena Nyqvistin valintoja. (Pohjalainen 3.8.2011)

Olen tällä kertaa eri mieltä toimittajan kanssa. Harrastustoiminnan ja taiteen erottaminen on paitsi tarpeetonta, niin myös kovin vaikeaa. Taiteiden Yöstä ja Sinne-viikosta on vuosien varrella kehittynyt ainutlaatuinen tapahtuma, jossa jokainen meistä peilaa itseään ja piileviä toiveitaan ryhtyä kenties itsekin harrastamaan tai taiteilemaan jotain. Tapahtumia on onneksi niin paljon, ettei kaikkeen ehdi millään tutustua. Joko kiidetään sattumanvaraisesti virran mukana, kuin kohtalon ohjaamana, tai sitten valitaan etukäteen ohjelmatarjonnasta ”pakolliset paikat” joissa käydään. Samalla saadaan yleiskuva mahdollisuuksista, tietoja toiminnan järjestäjistä, viitteitä sisällöstä ja harrastuksen kustannuksistakin.

Taidelaitokset ja taidefestivaalit ovat vakiinnuttaneet asemansa. Niissäkin käy nykyään paljon väkeä. Tällaista kulttuuria tuetaan verorahoin, mikä on hyvä asia. Vaasassa 20-vuotta sitten käynnistynyt Taiteiden Yö-perinne tukee mielestäni onnistuneella tavalla näitä institutionaalisia laitoksia ja tapahtumia. En usko, että mukaan tulevat esiintyjät ja eri tahot tästä yhdestä yhteisöllisestä ”tapahtumakeikasta” rahaa ja voittaja toivovatkaan. Esittämisen ilo ja innostus riittää. Yleisökin on tämän vuosien varrella ymmärtänyt.

Taiteiden Yö ja Sinne-viikon toiminta perustuu hyvin pitkälti innostukseen ja vapaaehtoistyöhön. On vaan hyvä, kun kaikkien kukkien sallitaan kukkia. Asukasyhdistysaktiivina olen toivonut, että myös erilaista toimintaa järjestävät yhdistykset, kuten alueelliset asukasyhdistykset, voisivat tulla mukaan. Taidetempauksilla tai muilla vahvuuksillaan. Leena Nyqvistin myötämielinen suhtautuminen esittämääni Patsasterapia-ideaa kohtaan ansaitsee kiitoksen. Tapahtuma toteutetaan lauantaina 13.8.2011 klo 9 – 16.

Toimittaja Anne Laurilan lehtikirjoituksesta vielä yksi huomio. Ehdotat maksullisia lehtimainoksia, joilla yhdistykset ym. pientapahtumien järjestäjät voisivat tulla julkisuuteen, saada näkyvyyttä toiminnalleen. Tässä taidat vetää vähän kotiinpäin, median ja jatkuvan julkisuuden parissa työskentelevien alan ammattilaisten on varmaan vaikea uskoa ja ymmärtää, miten vaikeaa, työlästä ja kallista on saada näkyvyyttä omille ajatuksilleen, toiminnalle ja tapahtumille.
Haluan toivottaa Vaasan kaupungin kulttuuriviraston ja kulttuurisihteeri Leena Nyqvistin siipien suojassa kukoistavalle Sinne-viikolle ja erityisesti Taiteiden Yölle menestystä ja kaunista, lämmintä säätä.

Aimo Nyberg, kuvataiteen lehtori, VKA ry:n pj

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...