TERVETULOA - VÄLKOMMEN!

Tämä Vaasa-aiheinen kaupunkiblogi on avoin myös Sinun asiallisille kuville ja kirjoituksille, suomeksi tai ruotsiksi. Kaikki tekijäinoikeudet & vastuut kirjoittajilla ja kuvaajilla! Ota yhteyttä sivuston ylläpitoon/Aimo.





lauantai 12. maaliskuuta 2011

Onnistunut ilta Arbiksella



Tässä on aivan ensimmäisiä lasikuituveneitä Vaasassa. Kuvassa oleviakin tunnistettiin.



Näimme kuvia myös tässä kadunkulmassa ennen olleista taloista. Muistatko sinä mitä tässä oli aiemmin?
Tilaisuudessa otetut kuvat NK.

Vasa Arbiksen järjestämässä tilaisuudessa 10.3 oli sali ”tupaten täynnä”, kun Meta Sahlström (Österbottens traditionsarviv) kertoi kaupunkikuvan muutoksista Vaasassa. Esillä oli tällä kertaa 1960-luvun kuvia Vasabladetin lehtikuvaaja Rafael Olinilta. Tämän päivän vertailukuvat eli samasta paikasta kuvatut valokuvat olivat Kai Martoselta (Österbottens traditionsarkiv).

En itse ole ollut Vaasassa vielä 1960-luvulla, tulin tänne opettajan virkaan 1982. Nostalgiseen tunnelmaan oli kuitenkin helppo yhtyä. Tilaisuudessa oli erittäin lämmin ja miellyttävä ilmapiiri, oli todella hienoa saada katsella ja kuunnella, miten asiantuntevasti vaasalaiset, monet koko ikänsä täällä asuneet, palauttivat mieleensä muistoja menneiltä ajoilta. Oli puheensorinaa niin ruotsiksi kuin suomeksikin, paljon naurettiinkin, ja pientä väittelyäkin syntyi Metan arvuutellessa mistä kohteesta oli kyse… Yksityiskohdat kuvissa, kuten liikkeiden nimet, rakennusten ikkunat, ovet, portit kiinnostivat, myös ihmisten pukeutumisen ja muodin muutokset kertoivat meille hienosti ajan yksinkertaisesti kuluneen, - niin puoli vuosisataa eteenpäin.

Jotain tämän tapaista on syytä jatkossakin järjestää, mahdollisesti suomenkielisellä opistolla tai muualla. Tämänkertaisesta vielä suuret kiitokset Vasa Arbiksen rehtori Ann-Maj Björkell-Holmille. Vasa Arbiksella on upea yli satavuotinen historia, kansanvalistustyötä vaasalaisten iloksi ja hyödyksi. Matts Andersén, joka toimi 35 vuotta talossa myös rehtorina, on kirjoittanut kattavan historiikin Folkbildning i 100 år, Vasa arbis 1907 – 2007.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti